242768.jpg
Tällaiset huikean pastelliset "ponilapaset" kääriytyivät erään 3-vuotiaan tytön pakettiin kirjan kaveriksi. Vaalenapunaista ja pastellikirjavaa Nallea, mallina hyväksi havaitsemani Aili. Maija-ponin mielestä nää on ihqut!

Muuten mennyt viikko oli äärimmäisen stressaava ja kiireinen, eikä aikaa rentoutumiselle neuleiden parissa juuri jäänyt. Nyt alkaa hieman helpottaa, joten pian voinen esitellä jotain valmistakin. Onhan noita "melkein valmiita" kertynyt aikamoinen kasa.

Sukkakuu ei ihan onnistunut. Sain valmiiksi ainoastaan ne vauvansukat. Omia, heinäkuussa aloitettuja polvisukkiani edistin ehkä parikymmentä kerrosta. Aloitin (hups) yhdet joululahjasukat, ensimmäiset pitsiä ja tiimalasikantapäätä soveltavat sukkani. Niistä lisää joskus myöhemmin.

Langaton lokakuu sen sijaan onnistui yli odotusten. Taputan itseäni olalle. Onnistuin! En kyllä lupaa jatkaa tätä kuuria yhtään pidemmälle, jouluvalmisteluihin tarvitaan lisää lankaa.